X4Forum Treffen 2015

31.7. – 2.8. 2015 Großenwieden

Tämähän oli X4 Forumin kymmenvuotisjuhlatapahtuma, samassa paikassa kuin pari vuotta sitten.
Paikalla oli 69 nelkkua ja kymmenkunta muuta pyörää, eli taas oli uutta ihmeteltävää vaikka jo muutama vuosi on näissä kekkereissä tullut kierreltyä.

Lauantain päiväajelu vei noin 100km mutkatiekierroksen jälkeen läheisille festivaaleille, mukava yllätys!
Kokoontumisajopaikalle palatessamme sinne oli ilmestynyt tehopenkki, jossa halukkaat voivat mittauttaa pyöränsä voimavarat ilman eri kustannuksia.
Tämä oli myös kilpailu ja palkintojenjakoperuste, sarjoina vakiot, viritetyt ja ahdetut.
Vakioluokan voittajaa en muista, viritetyissä Zippo otti ykköspaikan ja turboissa sen vei Erik.

Forumin palkintojen lisäksi Dajo ja Mokum muistivat muun muassa Ahtia. He esittelivät Rescue Team -nimityksen ja Ahti sai kaikkien aikojen ensimmäisen patchin.

Sää suosi meitä koko viikonlopun ajan ja niinpä se sujuikin kovin nopeasti hyvässä seurassa.
Sunnuntaina iltapäivällä lähdettiin kohti Travemündeä, josta iltalaivalla Malmöön ja Maanantaiaamuna sieltä Tukholmaan, juuri sopivasti Turun laivaan.
Tänä vuonna check-in kaikille laivoille meni todella sujuvasti, ei mitään odotteluja vaan aina päästiin melkein saman tien sisään.

Ahtilta ja Sakulta voi kysellä täydentäviä yksityiskohtia tästä kaikkiaan parin viikon ja useampaan tapahtumaan kohdistuneesta reissusta.