Kolmas X4 miitti 2011

1. – 3. 7. 2011 Kuivaniemi

Meillä oli melkoisen mahtavat kekkerit SIKU-MOTO MC:n kerholla Kuivaniemessä. Suuret kiitokset isännille ja järjestelyyn osallistuneille!

Lauantaina käväistiin ajelemassa, sekä pyörillä että veneellä Kalliosaaressa makkaran paistossa. Kalliosaaressa on toiminut Kallion saha, joka lopetettiin 1925. Saarta on sahan toimiessa laajennettu rimatäytteillä, täytön jälkiä on edelleen nähtävissä saaren rannoilla. Saariretkeltä palattuamme ratkottiin nelkkukupin tulevaa kohtaloa kilpailemalla, saunottiin lisää ja illan hämärtyessä pidettiin palkintojen jakotilaisuus kodassa.

Palkintoja jaettiin perinteen mukaisesti: Pisin matka, naiset voitti ”vanha rouva Hilde”, kuskeina Corinna ja Tina. Miesten sarjan niukka voitto meni Christianille. Molemmilla edellämainituilla oli tuloksena yli 3000 km. Vastaavan tasoisia suorituksia oli miesten sarjassa useampia, kiitos saksalaisten vieraidemme. Lyhyin matka sensijaan jakaantui selvästi: naisten sarjan lyhyimmän matkan palkinnon nappasi Leena, yli tuhannen kilometrin tuloksella. Miesten puolella Lassen suoritus on myös maininnan arvoinen, 10km 😉 Nelkkukupin palkinnon vei Markku ylivoimaisen ritsasuorituksensa ansiosta. Suosikkipyörä-äänestys meni tasan Contyn ja Leenan kesken. Onnettaren valinta osui tällä kertaa Leenaan, joka oli jo poistunut paikalta mutta palkinto löytää kyllä perille. Onnea voittajille!

Uuden saunahatun onnellinen omistaja kiittää ja kuittaa, tästä on hyvä jatkaa ensi vuoden tapaamisen suunnittelua (joka ovat jo hyvällä mallilla).

T. Juha

PS: Mukanaolleille tiedoksi: Touring-Club Wertheim, ”Hilde” mukaanlukien, pääsi perille Nordkapp -kierroksen tehtyään. Conty, Andy ja Christianhan palasivat Saksaan jo hieman aiemmin ja suorempaa reittiä.