X4Forum Treffen 2009

14.8 – 16.8.2009 Epe (Hollanti)

Ahti ja Juha (+ Hilu takapenkillä) tekivät parin viikon piipahduksen Saksalaisen X4-yhteisön kekkereille. Ne järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Saksan ulkopuolella. Tässä lyhyt matkakertomus koko reissusta. Kuvia tapahtumasta löytyy tarinan lopusta.

Matkasuunnitelma: Ajoreittimme tulisi kulkemaan Tornion ja Haaparannan kautta kiertäen, Malmöstä siltaa pitkin Tanskanmaalle ja edelleen siltoja käyttäen Saksaan, Hampurissa Elben alitse ja sitten kohti länttä. Tavoitteena tehdä koko matka treffipaikalle laivoja, junia ja muita ”apuvälineitä” hyödyntämättä. Sääennuste lupasi tiistai-torstai välille sadetta koko Ruotsiin, siitä huolimatta päätimme tehdä reissun tämän pidemmän kaavan mukaan.
Ahti aloitti matkanteon jo viikkoa aikaisemmin käymällä edellisen viikonlopun Lintukodossa ja sieltä suoraan tien päälle ja kohti pohjoista. Juha ja Hilu poikkesivat Lintukodon jälkeen sunnuntai-maanantaiyön kotona nukkumassa ja hakemassa lisää varusteita matkaan.
Yhden päivän ”etumatkan” turvin Ahti ennätti maanantain aikana (Markun suosiollisella avustuksella) hankkimaan poronsarvet, joihin viittasimmekin koko loppumatkan ajan kirjoittaessamme ”blogia” X4Forumille matkamme edistymisestä. Oli hauska seurata ”blogin” lukijamäärän kasvua matkan edistyessä 😉

Menomatka sujui seuraavasti: Tapasimme toisemme uudelleen suunnitelman mukaisesti maanantai-iltana Siku MC:n kerholla, jossa vietimme ensimmäisen yön. Tästä eteenpäin jatkettaisiin matkaa yhdessä. Suuret kiitokset SikuMC:lle mahtavasta majapaikasta ja saunasta!
Tiistaiaamu valkeni pilvisenä mutta poutaisena ja hyvin levätyn yön jälkeen suuntasimme innolla matkaan. Sundsvalliin saakka selvittiin kuivina, siellä alkoi sadella ja juuri pysäköidessämme kohdalle osuneen hotellin pihalle taivas putosikin niskaan oikein huolella.
Keskiviikon matka ajettiin etupäässä auringonpaisteessa, vain pari tuntia sateessa eli alkuperäiseen ennusteeseen verrattuna meillä meni edelleen tosi hyvin! Kiersimme päivän aikana Tukholman alueen länsikautta pienempiä teitä käyttäen, muutoin ajettiin etupäässä pääväyliä koska päivämatkamme olivat olleet melko pitkiä (500-800km).
Yövyimme Markaryd -nimisessä kaupungissa, hiljainen pikkupaikka mutta löytyi sieltä kuitenkin hotelli, baari ja ravintola. Mitäpä sitä muuta tarvitsikaan…
Torstai alkoi tuulisena ja sadekuuroja, paikoitellen voimakkaitakin, saimme kohdattavaksemme.
Päivän edetessä keli parani, Tanskan läpi Saksaan päästiin ihan aikataulumme mukaisesti ja loppupäässä meitä hellikin oivallinen lämmin kesäsää. Torstain km-saldo n. 700km.
Tässä vaiheessa ilmoitimme blogissamme ”pohjolan nopeimpien porojen” olevan nyt todennäköisesti myös euroopan nopeimpia, sekä totesimme että ne on suunniteltu alle 160km/h nopeuksiin. Tätä nopeammin liikuttaessa karvanlähtö lisääntyy ja nopeutuu jopa haitallisessa määrin. Selvä ero suhtautumisessa sarviin oli havaittavissa, kun siirryttiin Skandinaviasta Saksaan: himokkaita katseita kohdattiin siinä määrin ettei enää tullut mieleenkään jättää sarvia pyörään vartioimatta!
Perjantaipäivälle oli suunniteltuna enää pikkusiirtymä, noin 300km. Koska A1 on ruuhkainen ja pitkälti tietyömaana tarkoituksemme oli ajaa pienempiä teitä pitkin. Niillä ei matka etene, mutta maisemat ovat paljon paremmat. Aikaahan meillä on (tai niin luultiin). Ahti vaihtoi Loui’s:ilta ostamansa öljyt pyöräänsä turkkilaisten ylläpitämässä TI-hallissa ja sitten jälleen tien päälle. Aamuruuhkasta selvittyämme matka maaseudulla, jos sellaista nimitystä yleensäkään voi käyttää kun luoteissaksasta on kyse, sujui ihan mukavasti. Kunnes ”keskellä ei mitään” tuli stoppi: ratsiassa tarkistettiin kaikkien ohikulkevien tavarat. Ei siinä muu auttanut kuin purkaa pakkaukset ihmeteltäviksi ja sitten taas kaikki takaisin nippuun. Mukavamminkin voisi iltapäivää viettää, mutta tullin ja poliisin kanssa ei oikein voinut neuvotella. Kummallisinta asiassa oli, että ratsattiin vain Hollantiin päin meneviä, luulisi että sitä etsittyä tavaraa liikkuu ihan päinvastaiseen suuntaan. No, matka jatkui pienten rättisulkeisten jälkeen. Oltiin jo aikataulusta muutama tunti jäljessä, seuraava koettelemus tuli kun yritettiin viimeisiä pikkuteitä pitkin treffipaikalle. Kartalla suunnitelmamme näytti ihan hyvältä, todellisuudessa joen/kanavan (niitähän Hollanissa riittää) yli ei mennytkään siltaa vaan lautta! Pari-kolmenkymmentä metriä lautan kyydissä? Ei käy, omilla pyörillä koko matka joten pitipä sitten kiertää ihan kohtuullinen lenkki että päästiin siltaa pitkin. Ilta tummenee nopeasti keskieuroopassa ja hieman ennen paikanpäälle saapumista, sarvia pyörien keulaan kiinnittäessämme, olikin jo aivan pimeää. Perille löydettin silti vaivatta.

Lauantai oli perinteinen kokoontumisajopäivä päiväajeluineen, kilpailuineen ja bändeineen, se huipentui luonnollisesti iltabileisiin ja järjestäjien (Dajo&Mokum) 10-vuotishääpäiväjuhliin. Ajamamme matkat herättivät jonkin verran ihmetystä, Ahti voitti suvereenisti pisimmän matkan palkinnon reilusti yli 4000km tuloksella. Juha kakkosena, noin 3500km ja kolmanteen sijaan riittikin sitten melkein minkä tahansa meidän yhden päivän ajosuoritettamme vastaava matka ;-D Myös paras turbopyörä -sarjassa saatiin kotiinviemisiksi 2. palkinto.
Varhain sunnuntaiaamuna siirsimme poronsarvet muistoksi ja tuliaisiksi saksankerhon vetäjille (pyöriin), hehän olivat vierailleet kesäkuussa X4miitissämme, mutta eivät ehtineet itse lappiin saakka ajamaan houkutteluistamme huolimatta. Kiinnostusta kyllä oli, mutta ylitsepääsemätön hyttyskammoko lienee ollut syynä?
Puolenpäivän jälkeen lähdettiin kotia kohti, aloitettiin tosin pienellä Hollannin kierroksella. Ensin sisempää patotietä länteen ja sitten ulompaa, Isselmeerin erottavaa, patoa pitkin jälleen Saksan puolelle.

Maanantaina matkamme jatkui Potsdamiin, Berliinin lähelle, jossa vietimme pari yötä Harryn vieraana. Juhalle tilattiin tänne uusi takarengas, Harrylla on rengaskone kotona joten vaihto kävi ammattimieheltä näppärästi (sen jälkeen kun Juha oli kiillottanut vannetta noin 5 tuntia, sitä ennen ei rengasta kuulemma voinut mitenkään asentaa).
Pari paikallista nelkkukuskia kävi myös moikkaamassa meitä ja Harrya, ajeltiin sitten porukalla Berliiniin Spinnerbrücke:lle, joka on paikallinen motoristien kokoontumispaikka. Näin keskellä viikkoa siellä oli kuitenkin aika hiljaista.
Potsdamista matka suuntautui Lübeckin kautta Travemündeen, josta palasimme laivalla Suomeen. Lübeckissä kävimme jokiristeilyllä vilvoittelemassa sillä lämpötila oli päälle 30 astetta, olihan siihen mennessä kesän 2009 kuumin päivä Saksassa meneillään. Ajovarusteemme olivat kaupungissa viettämämme ajan parkkihallin valvomossa, mahtava palvelu joka tuli kyllä tarpeeseen. Poikkesimme vielä perinteisesti tekemässä viimehetken hankinnat sekä Loui’s:in että Polo:n liikkeissä ennen laivalle menoa. Laivamatka meni rattoisasti syödessä ja saunoessa, Finnlines saa tässä ilmaisen mainoksen hyvästä palvelusta ja erittäin edullisista tarjoushinnoistaan. Ruotsin kautta ajaen olisi jo pelkät hotelli+polttoainekulut olleet selvästi suuremmat.

Kaikenkaikkiaan oikein onnistunut matka. Kilometrejä tuli paljon, mutta se oli tiedossa jo etukäteen eikä pitkät päivämatkat menomatkalla rasittaneet liikaa. Tokihan tämän olisi voinut paljon helpomminkin tehdä, esimerkiksi matkustamalla laivalla Tukholmaan tai suoraan Saksaan. No, ehkä ensi vuonna sitten valitaan jompikumpi näistä vaihtoehdoista…