Conty’s 13th X4 Jambolaya 2019

19. – 21. 7. 2019 Höpfingen-Waldstetten

Ahti ja Juha teki pikareissun: perjantaiaamuna reppu selässsä lentokoneeseen, Frankfurt am Mainista varatut piikkiset pyörät alle ja noin sata kilometriä pelimestoille, jossa Christianin ja kavereiden ystävällisesti pystyttämä teltta jo odotti viikonloppuvieraitaan.

Tarkoitus oli liikkua kahdella 125:lla Monkeyllä, mutta eipä niitä Frankfurtin kokoisesta pikkukylästä kahta löytynyt joten toinen pyörä oli sitten joku kawasaki… Pienten pyörien vuokraaminen oli edullista ja kun lennotkin oli ajoissa varattu ei kustannuksia tullut ainakaan yhtään enempää kuin jos olisi omalla pyörällä koko reissun tehnyt, todennäköisesti selvittiin halvemmalla.

Porukat olivat rakentaneet uuden saunan perävaunuun, joten nyt on kalusto näiltä osin kohdallaan tulevia vuosiakin varten. Lämpöä ja tunnelmaa riitti, päivisin oli hellettä ja iltaisin sauna kuumana. Launtaina tavanomainen ajelu ja illalla bändi pisti parastaan.
Sunnuntaina puoliltapäivin lähdetiin takaisin kohti Frankfurtia ja illalla oltiinkin jo kotona. Omilla pyörillä Suomesta lähtien olisi aikaa mennyt vähintään 3-4 vuorokautta kauemmin.