X4Forum Treffen 2011

28. – 31. 7. 2011 Leutenberg

Tällä kertaa X4Forumin kokoontumisajoihin lähdettiin Tallinnan laivalla, kahden nelkun pikku osastona.

Ensimmäinen yöpyminen Latviassa ja toinen Puolassa, matka eteni mukavasti hyvän sään vallitessa. Toinen päivä Puolassa ajettiinkin sitten vesisateessa ja myös seuraavana päivänä (Torstai) sateli ihan riittävästi.

Saksan puolelle tullessamme sää lopulta parani ja tiet kuivuivat, päästiin vähän kokeilemaan kuinka pyörät kulkevat. No, sitä lystiä ei kestänyt kuin alle sekunnin kun ahtopainemittarini pomsahti samantien tappiin. Loppumatka Danilon ja Anjan luokse ajettiinkin hyvin varovasti ja siellä päästiin tutkimaan syytä ja vaurioita. Turbon hukkaportin akseli oli ruostunut kiinni Puolassa pari päivää sateessa hissutellen ajellessa ja tämä oli syynä ahtopaineongelmaan. Hukkaportti saatiin toimimaan mutta jotain vaurioita oli syntynyt, koejaolla pyörä toimi vain siihen asti kunnes ahtopaine nousi plussan puolelle, tällöin alkoi prötääminen ja pätkiminen. No, kulkee se kuitenkin ja 120 km/h on uusi maksimi marssivauhti. Näillä mennään…

Merja otti yhteyttä torstaiaamuna ja kertoi olevansa kaverinsa kanssa Rostockissa ja suunnittelevansa tulemista samaan tapahtumaan. Iloinen yllätys! Isäntäväkemme kanssa keskusteltuani lopputulema oli, että hekin tulivat Anjan ja Danilon luokse yöksi. Cottbus:issa nautimme uuden hirsisaunan löylyistä, minttua unohtamatta, ja kaikesta muusta vieraanvaraisuudesta. Perjantaiaamuna lähdimme porukalla (Danilo, Willow, Merja, Juha, Ahti ja minä) kohti Leutenbergiä. Sateisen sään johdosta Anja lähti autolla, samoin Doris ja Jonathan jotka olivat jo olleet Willow:in kanssa muutaman yön kyläilemässä.

Treffipaikka Biker Hotel Sormitzblick sijaitsee vuoristoalueella, jossa on hienoja ajoreittejä Pikku Heidi -sarjan kaltaisessa maisemassa. Valitettavasti viikonloppu oli sateinen, ajelua ei tehty ja ainoa virallinen ohjelma olikin sitten tehonmittausmahdollisuus lauantaina. Rikkinäisellä pyörällä jätin sen suosiolla väliin, Ahti sentään osallistui turbosarjaan ja saatinhan sieltä yksi muki kotiinviemisiksi ja muistoksi tänäkin vuonna. Palkintoja jaettiin ainostaan tehopenkin perusteella, neljässä kategoriassa: vakiopyörät, viritysäänenvaimentimet, polttoaineen suihkutuksella varustetut sekä turbopyörät.

Kaikkiaan paikalla oli 45 Xnelosta ja jokunen muunmerkkiinen moottoripyörä. Suomesta oli neljä henkilöä, Merja, Ahti ja minä nelkuilla ja Juha kawalla.
Kehnohkosta säästä huolimatta viikonloppu meni nopeasti ja uusia tuttavuuksia ja puheenaiheita löytyi mukavasti. Sunnuntaina puoliltapäivin Merja ja Juha jatkoivat lomamatkaansa, minä ja Ahti lähdettiin kohti pohjoista ja Finnlines:in laivaa. Matkanopeutena edelleen max. 120km/h, välillä satoi mutta loppumatkasta poutaantui ja vaatteetkin kuivuivat ennen laivarantaan saapumista. Laivalla oli puolitoista vuorokautta aikaa saunoa, lepäillä ja valmistautua kotitalliin pääsyyn ja odottavaan pyöränkorjausprojektiin.