Conty’s X4 Jambolaya 2012
8. – 10.6.2012 Waldstetten
Viiskymmenvuotisjuhla ja X4 kokoontumisajo samassa paketissa! Conty täytti pyöreitä ja me olimme mukana juhlimassa.
Matka ei alkanut kovin hyvin kun noin tuntia ennen sovittua tapaamistamme Vuosaaren satamassa, juuri kun olin lähdössä, nelkku teki tenän eikä suostunut käynnistymään. Ei ollut paljon aikaa tutkiskella missä vika, vaan tehtiin pikainen suunnitelman muutos, uudelleen pakkaus ja kaksi päällä Annen bemarilla matkaan satamaa kohti. Siellä havaitsin että puhelimeni on mykkä… ei ala kovin hyvin. No, Saku tavoitettiin kuitenkin ja matka kohti Rostockia alkoi. Suunnitelmaksi muotoutui vuokrata tai ostaa kolmas ajopeli sieltä. Muutama pyöräliike löytyikin ja hyvin pian selvisi ettei vuokraus onnistuisi mistään, mutta sopivan oloinen XJR jamppi löytyi viimein ja seuraava haaste oli saada ostoon tarvittavat rahat ulos pankista. Käteistä ei ollut niin paljon mukana kun moisia ostosuunnitelmia ei ollut ennen matkan alkua… parin tunnin pankkihyppelyn jälkeen homma oli hoidossa, kaupat ja rekisteröinti vei vielä tovin kun Suomesta piti hommata viranomaistodistuksia mutta iltapäivällä päästiin lopulta tien päälle.
Aamupäivän pyöränetsinnästä ja osto + rekisteröintimuodollisuuksista johtunut viivästys aiheutti sen että suuniteltuun puolivälin krouviin saavuttiin vasta iltahämärässä ja nautinnoliset Harz-vuoriston tiet jäivät melko vähäiselle huomiolle. Majapaikka oli englantilaisen pariskunnan pitämä mp-hotelli, vastaavia on alueella melko paljon koska seutu on moottoripyöräilijöiden suosiossa. Perjantaiaamuna jatkoimme Waldstetten / Höpfingenin suuntaan ja saavuimme bilepaikalle hyvissä ajoin iltapäivällä. Teltat pystyyn ja leiri oli valmis, Yamahan parkkeerasin vähän sivummalle 🙂
Lauantain aamupalan jälkeen valmistauduttin ajolenkille, joka vei mutkaisia pikkuteitä kylien halki taukopaikalle jossa lounastauko, sitten takaisin leirille ja aloittelemaan juhlia. Myös paikallista väkeä alkoi kerääntymään alueelle, Kuivaniemen miitistä tutut Tina ja Corinna tulivat myös paikalle. Iltahämärissä orkesteri sai menojalat vipattamaan joillakin pitkälle yöhön, toiset istuivat nuotiolla hieman rauhallisemmassa ympäristössä.
Sunnuntaina otettiinkin rauhallisemmin. Vain lyhyt siirtymä naapurikylään, sillä Jo ja Tina olivat ystävällisesti lupautuneet majoittamaan meidät kotiinsa. Maanantaiaamuna näes piti hakea Yamahaan uudet viiden päivän kilvet, sillä tarkoituksemme oli tehdä kierros Tsekeissä ennen Travemündeä ja laivaan nousua. Rekisteröinti meni sujuvasti ja rutiinilla, Rostockin vastaava tapahtuma oli vielä tuoreessa muistissa ja sitä varten hankitut kotipaikkatodistukset ym. paperit valmiina. Matkalla Prahaan kastuttiin, vaikka pahimman kuuron ajan odottelimmekin pienellä huoltoasemalla. Prahassa sen sijaan sää oli hyvä. Seuraavana päivänä jatkoimme Adrspach-Tepliceen, jossa on hienoja kallimuodostelmia luonnonsuojelualueella. Majoituimme ja kävimme retkeilemässä muutaman tunnin. Keskiviikkona olikin sitten aika lähteä kotiinpäin, pieni visiitti Puolan lounaisnurkassa ja kohti laivaa. Kaikki meni hyvin, kunnes laivalla huomasin että uuden pyörän paperit on hävinneet… Jäivät varmaan jonnekin hotellin, soitin ne kaikki läpi mutta ei löytynyt. No, ei auttanut itku markkinoilla, Suomeen saapuessamme pyörä jäi Vuosaaren satamaan ja Jari tuli apuun, hakemaan sen trailerilla. Tätä kirjoittaessa uudet paperit on jo hankittu (toisella Saksanreissulla, piti hakea henkilökohtaisesti) ja tullauspäätöskin saatu. Loppu hyvin, kaikki hyvin.